12.7.2022
Wolves voitokkaana Sipoossa
Joensuu Wolves voitti Sipoossa järjestetyssä turnauksessa molemmat ottelunsa päihittäen Sipoo Bulldogsin numeroin 0–16 (0-8) ja Jyväskylä Jaguarsin numeroin 0-14 (0-0).
Wolves lähti pienellä, mutta sisukkaalla 12 hengen rosterilla Joensuusta klo 2:00 aikaan aamulla kohti Sipoota. Vaikka useampi pelaaja oli hakenut lämpöjä kauteen 2.divisioonan kautta, pieni jännitys tuntui näkyvän kuitenkin koko matkan ajan, jos ei muuten, niin ainakin vähäisinä yöunina. Joukkueen kentälle päästyä väsymys kuitenkin vaihtui innostukseen. Nyt se kausi alkaa, tätähän varten sitä on treenattu.
Sipoo Bulldogs – Joensuu Wolves peli alkoi loistavasti. Heti ensimmäisellä hyökkäysvuorolla Iisakki Eskelisen juoksema touchdown ja onnistunut lisäpisteyritys nostivat Wolvesin johtoon. Wolvesilla oli vielä kaksi hyökkäysvuoroa ennen puoliaikaa, joilla kolkuteltiin maalialueen ovia. Sipoon sisukas puolustus piti puolensa loppuun asti. Joensuun puolustus piti Sipoon hyökkäyksen vain muutamissa uusissa yrityksissä, joten puoliajalle siirryttiin 0–8 tilanteessa.
Toisella puoliajalla Wolves jatkoi pääosin siitä mihin se jäi ensimmäisellä puoliajalla. Sipoo sai hyökkäyksellä muutaman hyvän draivin, mutta ne eivät johtaneet lopulta pisteisiin. Wolves sai vielä touchdownin pelin viimeisillä minuuteilla. Johan Rabinin huikea heitto Joni Raitakivelle sivulinjan tuntumaan asetti pelin loppulukemiksi 0–16 Wolvesille.
Wolvesin kohtaaminen Jyväskylä Jaguarsin kanssa oli puolustusten taistelu. Molemmat joukkueet pitivät pintansa kerta toisensa jälkeen, jättäen hyökkäykset vain muutamiin uusiin yrityksiin. Pisteitä ei päässyt syntymään ensimmäisellä puoliajalla.
Toisella puoliajalla sama meno jatkui. Molemmat joukkueet puolustivat toistensa hyökkäykset onnistuneesti eikä pisteitä alkuun syntynytkään. Pelin käänne kohta tapahtui kuitenkin, kun Jaguarsin pelinrakentaja Mikko Punkkari heitti syötönkatkon, jonka Wolvesin Jarno Hanski palautti pohjiin tehden pelin ensimmäiset pisteet. Tästä eteenpäin peli jatkui samalla kaavalla, kunnes pelin loppuun Wolvesin pelinrakentaja Johan Rabin vei huikealla juoksullaan pallon pohjiin pelin loppuminuuteilla, siunaten pelin lopputulokseksi 0–14 Wolvesille.
-Kirjoittaja:Jarno Hanski
-Kuva: Jari Turunen